Kotimarkkinoiden tuella on pitkäkestoisia vaikutuksia

Tuulivoimakapasiteetti kasvaa maailmalla nopeasti. Voimalavalmistajien alihankintaketjuihin on kuitenkin pitkä matka: strategisesti merkittävät komponentit kuten esimerkiksi vaihteistot ja taajuusmuuttajat vaativat voimalavalmistajilta pitkät sisäiset hyväksyttämisprosessit, jotta komponenttien yhteensopivuus muiden järjestelmien kanssa saadaan varmistettua.

Tuulivoima ja yhteiskunta - Julkaistu: 20.10.2016 - Teksti: Tapio Kallonen, Obelux Oy

Helposti erotettavat osat kuten lentoestevalot ovat huomattavasti yksinkertaisempia mutta ne tulevat silti lähes aina osana voimalatoimitusta. Tämä tarkoittaa ostopäätösten tapahtumista Suomen rajojen ulkopuolella.

Kansainvälistä osaamista Suomesta

Pienen teknologiavetoisen Obeluxin matka kansainvälisten voimalavalmistajien palaveripöytiin on ollut kivikkoinen. Yksi merkittävä syy tähän on lentoestevalopaketin pieni osuus voimalan kokonaiskustannuksesta. Uusien lentoestevalotoimittajien arvioimiseen ei ole käytetty resursseja ja monet voimalavalmistajat ovat käyttäneet samaa toimittajaa alusta alkaen.

Tiettyjen suomalaisten hankekehittäjien taustatuki on kuitenkin avannut pääsyn osaan näihin kovasti halutuista neuvottelupöydistä. Keskustelujen tuloksena Obelux on päässyt näyttämään osaamisensa ja vakiinnuttanut asemansa kyseisten voimalavalmistajien hovitoimittajana heidän kansainvälisissä projekteissaan. Koska tuotteiden suunnittelu ja kokoonpano tapahtuu täysin Suomessa, on Obeluxin tekemällä työllä ollut positiivinen vaikutus Suomen vientiin ja työllisyyteen.

Kotimarkkinan tukea kaivataan

Kotimarkkinoiden tuella on valtava merkitys siihen saavatko suomalaiset tuulivoima-alan toimijat mahdollisuuden näyttää osaamisensa. ”Think Global, Act Local” –sanonta toimii tässä tapauksessa hyvin. Jos suomalaiset komponenttitoimittajat pystyvät täyttämään myös kansainvälisten markkinoiden vaatimukset, tulevat he varteenotettaviksi toimittajavaihtoehdoiksi ainakin teoriassa. Käytäntöön asti tämä saadaan suomalaisten hankekehittäjien ja tilaajien vahvalla taustatuella.

Suomalaisten alan toimijoiden näyteikkuna saattaa sulkeutua hyvin pian riippuen tulevista tuulivoiman tukimekanismipäätöksistä. Mikäli tuulivoimarakentamiselle ei meillä saada jatkoa, suurimpien voimalatoimittajien katseet kääntyvät Suomesta pois ja toimittajarostereihin pääseminen tulee merkittävästi vaikeammaksi. Vientipotentiaali on siis todellinen ja suuri, mutta kotimarkkinaa tarvitaan sen realisoimiseksi. Kotimarkkinan olemassa olo voidaan varmistaa luomalla uusi markkinaehtoisempi tukimekanismi. Tästä syystä meillä saattaa olla nyt viimeiset hetket saada suomalaista tuulivoimaosaamista kansainvälisille markkinoille pienellä panostuksella. Hankekehittäjiltä ja tilaajilta tämä vaatii sanojen sijasta tekoja neuvottelupöydissä.

Kirjoittaja on Obelux Oy:n myyntijohtaja.

Mainoskuva