Osa 8: Miksi tuulivoimaa tuetaan?
100 tarinaa tuulivoimasta -sarjassa nostetaan esille tuulivoima-alaan liittyviä faktoja ja tarinoita.
100 tarinaa tuulivoimasta - Julkaistu: 21.2.2019 - Teksti: Heidi Paalatie, Suomen Tuulivoimayhdistys ry
Miksi tuulivoimaa ja muuta uusiutuvaa energiaa tuetaan? Eihän perinteisiäkään tuotantomuotoja tueta – ainakaan suoralla ja läpinäkyvällä tuella. Asiaan on monta syytä ja näkökulmaa. Tarkastellaanpa osaa syistä alla.
Suuri, ellei suurin, syy on ilmastonmuutos ja samalla ilmanlaatu. Valtiot ovat yhdessä päättäneet, että päästöt on saatava vähemmiksi. Siksi valtiot tukien avulla ohjaavat sähkön- ja energiantuotantoa kohti puhtaasti sähköä tuottavia teknologioita.
Kotimaisuus ja riippumattomuus ovat myös tärkeä pointti. Valtiot haluavat, että tiukan paikan tullen ne voivat tuottaa itse tarvitsemansa sähkön. Tuulivoiman käyttövoimaa ei tarvitse ostaa, kuljettaa tai maksaa siitä tulleja – eikä kriisissäkään mikään maa voi pysäyttää tuulta valtioiden rajalle. Tuulivoima, samoin kuin monet muut uusiutuvan energian muodot lisäävät energiaomavaraisuutta ja riippumattomuutta. Sivujuonteena todettakoon, että Suomi on Euroopan harvoja maita, jotka eivät voi tuottaa kaikkea kuluttamaansa sähköä itse.
Meillä on sähköntuotantolaitoksia, joiden käyttöikä on tulossa lähivuosikymmeninä tiensä päähän tai joiden polttoaineita ei välttämättä jatkossa enää pidetä hyväksyttävinä. Osittain kyse on siis siitä, että on pakko rakentaa jotakin tuotantomuotoa lisää. Sähköpörssissä sähkö on ollut jo pitkään niin halpaa, että pelkästään sähköä siihen hintaan myymällä on vaikeaa tai mahdotonta rakentaa minkäänlaisia uusia tuotantolaitoksia. Ja jos tuetaan, halutaan samalla tehdä puhdasta ja uusiutuvaa kapasiteettia.
Tuulivoima on monen tutkimuksen mukaan jo nyt halvin tai halvimpia tapoja rakentaa uutta sähköntuotantoa. Kun sitä on rakennettu aluksi tuetusti, on hintaa saatu laskemaan – ja näin tapahtuu jatkossakin. Tuulivoimaa ja uusiutuvia tukemalla mennään siis kohti aikaa, jolloin sähköntuotanto on puhdasta ja kestävää ja halpaa. Kaikki tuotantomuodot ovat aikanaan olleet uusia ja tarvinneet alkuun tukea. Esimerkiksi Suomen vanhoista tuotantolaitoksta valtaosa on rakennettu vuosikymmeniä sitten valtiovetoisesti, vaikka nykyisenkaltaisia tuotantotukia ei oltu silloin vielä keksitty.
Monelle maalle sähkö on tärkeä vientituote. Suomessa omaakaan kulutusta ei tällä hetkellä saada katettua ilman tuontia, mutta meille taas tuulivoimaloiden osat ja tuulivoimaan liittyvät palvelut ovat tärkeä vientituote, jota vahva kotimarkkina auttaisi. Tanska on tehnyt vuosikymmeniä sitten päätöksen panostaa tuulivoimaan myös teollisuuden näkökulmasta, ja tanskalaiset tuulivoimalat ovatkin kuuluja ympäri maailmaa ja mm. Vestas on iso työllistäjä maassa.
Yhteisvastuun näkökulmasta voi ajatella, että kun me rikkaissa maissa rakennamme tuulivoimaa ja saamme siten sen hinnan laskemaan, on se helpommin saavutettavaa myös köyhemmille maille. Näin saadaan tehokkaasti alennettua globaaleja päätöjä – meidän kaikkien yhteisen pallon ja tulevaisuuden hyväksi!



