Osa 53. Tuulivoimalat ovat tarkassa valvonnassa
100 tarinaa tuulivoimasta -sarjassa nostetaan esille tuulivoima-alaan liittyviä faktoja ja tarinoita.
100 tarinaa tuulivoimasta - Julkaistu: 8.4.2019 - Teksti: Heidi Paalatie, Suomen Tuulivoimayhdistys ry
Tuulivoimalat ovat jatkuvassa valvonnassa ja niistä myös kerätään reaaliajassa valtavat määrät tietoa mm. tuotantoon, säähän, jäähän ja yleiseen toimintaan liittyen. Tuulivoimaloiden käyttäytymistä seurataan esimerkiksi värähtelyä ja tuotannon vaihtelua seuraamalla. Voimalan valvoja tai muu omistajan edustaja saa yleiset tiedot ja hälytykset kännykkään, mutta tarkkasilmäisimmät ammattilaiset voivat sukeltaa syvälle dataan ja löytää sieltä paljon sellaista, mikä ensisilmäyksellä voisi peittyä voimalan normaalin toiminnan alle.
Taalerilla on tiimissään tuulivoimaloiden tuotannon seuraamisen ammattilaisia. Tällaisen ammattilaisen, Miikan, tarkkaan silmään osui taannoin yhden voimalan erikoinen käytös: Voimala näytti tuottavan sähköä lähes yhtä hyvin kuin puiston muutkin voimalat. Pieni takamatka tuotannossa kuitenkin sai Miikan tutkimaan voimalan keräämää dataa tarkemmin. Datasta selvisi, että voimala kävi enimmäkseen täydellä teholla, mutta rajoitti tehoa hetkeksi jatkaakseen taas mainiota sähkön tuotantoa pienen tovin kuluttua. Tehonrajoitus käy hyvin ilmi alla olevasta kuvasta, jossa tuotanto on kuvattu vihreällä.


Syytä voimalan kummalliselle käytökselle selvitettiin huoltomiesten kanssa, ja tutkimusten tuloksena löytyi taajuusmuuttajan ylikuumenemistila. Voimala siis kävi täydellä teholla, ylikuumeni ja rajoitti tuotantoa jäähtyäkseen. Koska oli talvi, jäähtyminen kävi melko nopeasti, ja tuotanto saattoi taas jatkua normaalisti. Ylimalkaisesti tuotantoa valvomalla voimalan kuntoon olisi voinut olla täysin tyytyväinen, mutta tarkan valvonnan avulla häiriö saatiin kiinni ja voimala pääsi tuottamaan sähköä ilman toistuvia rajoituksia. Pitkällä aikavälillä todennäköisesti ehkäistiin isompi taajuusmuuttajavaurio, kun voimala ei päässyt pyörimään pitkiä aikoja maksimilämpötiloilla.
Tuulivoimaloita valvotaan tyypillisesti voimalavalmistajan toimesta keskitetysti etenkin huoltosopimusten ollessa voimassa. Osaavat omistajat usein valvovat voimaloiden tuotantoa myös itse tai käyttävät kolmannen osapuolen palveluita. Suomessa on valvomopalveluihin erikoistuneita yrityksiä, kuten oululainen Wind Controller Oy. Osa voimaloiden omistajista tarjoaa asiantuntijapalveluitaan myös toisille voimaloiden omistajille ostopalveluna, kuten Taaleri tekee.



