Osa 25. Lake Turkana

100 tarinaa tuulivoimasta -sarjassa nostetaan esille tuulivoima-alaan liittyviä faktoja ja tarinoita.

100 tarinaa tuulivoimasta - Julkaistu: 13.3.2019 - Teksti: Heidi Paalatie, Suomen Tuulivoimayhdistys ry

Lake Turkana on Keniassa, yli 500 kilometriä pohjoiseen pääkaupunki Nairobista. Alue on syrjäistä – mutta tuulista! Lake Turkanan aluetta pidetään yhtenä maailman tuulisimmista paikoista. Keskituulennopeus alueella on 11,3 m/s  - Suomessa reilua 7 m/s pidetään mainiona tuulivoimatuotantoalueena!

Kenian historian suurinpana yksityisenä investointina alueelle rakennettiin Afrikan suurin tuulipuisto, 365 kappaletta 850 kW Vestas-tuulivoimaloita, yhteensä 310 MW. Rakennustyöt saatiin valmiiksi aikataulussansa vuosi sitten, mutta valtiolla on ollut haasteita rakentaa lupaamansa sähköverkko täyden hyödyn saamiseksi tuulipuistosta. Insinöörit tekivät etukäteen erittäin tarkkaa suunnittelutyötä, jotta voimaloita saatettiin pystyttää yksi päivässä – vuodessa 365 kappaletta.

Projektilla on iso merkitys koko Kenialle, joka sen avulla näyttää mallia uusiutuvaan energiaan siirtymisestä koko Afrikalle. Projekti lisää huomattavasti koko maan sähköntoimitusvarmuutta. 310 MW:n tuulipuisto vastaa noin 18 % Kenian sähköntuotannosta. Se myös monipuolistaa ennestään melko yksipuolista tuotantotapojen kirjoa ja vähentää riippuvuutta fossiilisista energialähteistä. On laskettu, että projektin ansiosta Kenia säästää yli 100 miljoonaa euroa vuodessa pienemmän fossiilisten polttoaineiden tuonnin vuoksi. Tuulivoimalla tuotettu sähkö on huomattavasti halvempaa kuin Keniassa perinteisesti käytössä olleilla tuotantotavoilla tuotettu sähkö.

Miksi alueelle rakennettiin niin pienet voimalat, kun paljon paljon suurempiakin on jo olemassa? Suurin syy on alueen äärimmäiset tuulet. Alueen tuulet ovat niin kovat, että matalamman ja pienemmän voimalan kohtaamat luonnonvoimat ovat ylipäänsä minkään laitteen kestettävissä eikä toisaalta korkea torni ole tarpeen hyvän tuotannon saavuttamiseksikaan. Lisäksi matalilla tornikorkeuksilla voidaan karsia paljon rakentamisen ja huollon kustannuksista, kun korkeita nostureita ei tarvita. Kapasiteettikerroin alueen voimaloilla on yli 60 % - kun se Suomessa keskimäärin on 33 %. Lake Turkanan voimalat siis tuottavat 60 % vuoden tunneista sähköä täydellä teholla.

Voimalat saapuivat Mombasan satamaan, mistä työmaalle ajomatkaa on huimat 1200 kilometriä – ja nyt ei puhuta moottoritiestä vaan afrikkalaisesta tiestä. Matka satamasta työmaalle kesti 5 vuorokautta, ja kuljetuksia tarvittiin yhteensä 2300 kappaletta. Teleskoopin tavoin sisäkkäin pakkautuva tornityyppi säästi 25 % kuljetusten määrästä tavalliseen, lohko kerrallaan kuljetettavaan ratkaisuun verrattuna. Projektin ansiosta alueelle rakennettiin ensi kertaa kunnollinen tie, joten maailma avautui alueen ihmisille uusin tavoin.

Projektissa myös perustettiin Wind of Change –säätiö, joka tekee alueella monenlaisia yhteiskunnallisia projekteja parantaen asukkaiden mahdollisuuksia mm. puhtaaseen veteen, terveydenhuoltoon ja koulutukseen.

Ja missäpä eivät suomalaiset olisi mukana: suomalainen Peikko teki näiden 365 tuulivoimalan perustukset!

Katso video hankkeesta: https://www.youtube.com/watch?v=pYsaQfIlI8U

Mainoskuva