Osa 19. Miltä tuntuu vierailla tuulivoimalan katolla?

Tuulivoimalan katolla ei noin vain pääse käymään. Silti toisille se on arkinen asia, ”maisemakonttori”. Muutama onnekas voi joskus päästä käymään turistimatkalla voimalassa, vaikka varsinaisia turistikohteita voimalat eivät ole – ne ovat sähköntuotantolaitoksia. Voimalan on oltava pysähdyksissä, kun ylös konehuoneeseen mennään, aina vähintään pareittain. Jokaista vierailijaa kohden täytyy olla mukana kaksi  korkeanpaikantyöskentelyyn koulutettua henkilöä, jotka siis osaavat pelastaa itsensä lisäksi myös toisen henkilön alas voimalasta. Kaikkien voimalaan menevien on oltava perillä tietyistä turvallisuusasioista sekä käytettävä turvallisuusvarusteita, kuten valjaita kiinnityslaitteineen ja kypärää. Kaikissa voimaloissa kulkee tornin sisällä tikkaat ja uusissa, korkeissa voimaloissa myös hissi. Tässä kaksi erilaista tarinaa, satunnaisen kävijän ja asentajan kertomina.

”Jännitti. Voimalaa alhaalta katsoessa ei oikein hahmota korkeutta. Hissi oli ahdas työmaanostin ja matka kesti kauan. Viimeiset metrit tikkaita pitkin jännittivät, etenkin siirtymät tikkaiden ylä- ja alapäissä. Niitä kiivetässä ymmärsi myös, että tuulivoimala huojuu hiukan tuulessa koko ajan – ja siellä ylhäällähän todellakin tuulee! Konehuoneen koon tajusi vasta kun siellä oli sisällä. Se on todella iso! Pääsimme ihan kokonaan konehuoneen katolle. Lavat olivat läheltä katsottuina massiiviset, ja alhaalta katsoessa ei tajua, miten paljon muotoilua niissä on. Maisemat olivat luonnollisesti upeat ja voimalasta näkyi käsittämättömän kauas. Olimme koko ajan valjaista kiinni katon ankkuripisteissä, mutta liikkumavaraa oli kuitenkin mukavasti. Kovin lähelle laitaa ei kyllä uskaltanut mennä. Pelottavinta koko käynnillä oli kurkistaa alas konehuoneen lattiassa olevasta hätäpoistumisluukusta. Autot alhaalla näyttivät leikkiautoilta. Onneksi sai mennä hissillä alaskin.”

Entä sitten kun käy voimalassa arkityönään?

”Ensimmäiset kerrat jännitti, kun noustiin naselliin eli konehuoneeseen. Varsinkin navakassa tuulessa, kun voimala huojuu ja jotkin välitasotkin saattavat narista ja nitistä ja tuuli ulvoo ulkopuolella. Voimalaan ei saa yksinään mennä, joten töitä tehdään aina pareittain. Myös työparilla on vaikutusta, koska täytyyhän parin kanssa tulla toimeenkin, ettei ihan hiljaisuudessa ajella pitkiä matkoja ylös ja alas...(heh heh). Itse kun voimalaan nousen parisataa kertaa vuodessa, niin kyllä tämä enemmän ja vähemmän on rutiiniksi muuttunut eikä sitä korkeuttakaan enää ajattele kummemmin. Parhaita hetkiä on, kun alhaalla on synkkää ja sumuista, mutta konehuone onkin pilvien yläpuolella ja aurinko paistaa.”

Lue asentajan kokemuksista myös Tuulivoima-lehden Tuulen tuomaa työtä –palstalta: www.tuulivoimalehti.fi/aiheet/tuulen-tuomaa-tyota-jenni-ryoti.html