Osa 42. Luontoselvitykset

100 tarinaa tuulivoimasta -sarjassa nostetaan esille tuulivoima-alaan liittyviä faktoja ja tarinoita.

100 tarinaa tuulivoimasta - Julkaistu: 13.3.2019 - Teksti: Heidi Paalatie, Suomen Tuulivoimayhdistys ry

Tuulivoimahankkeen luontovaikutusten arvioimiseksi hankealueella tehdään monenlaisia biologisia selvityksiä. Selvitysten tarve vaihtelee paljon puistokohtaisesti, erityisesti sen mukaan millaisia elinympäristöjä hankkeen vaikutusalueella on ja missä suunniteltu tuulipuisto maantieteellisesti sijaitsee. Selvitykset vaativat paljon biologian asiantuntemusta – siksi tämän ja ensi viikon tarinat ovat biologi William Velmalan näppikseltä lähtöisin. Kiitos avusta, STY:n jäsen Pöyry Finland!

Biologisista lajistoselvityksistä tärkeimpinä voidaan pitää erilaisia linnustoselvityksiä ja EU:n luontodirektiivin liitteen IV(a) lajiluettelossa mainittujen lajien selvityksiä. Viimeksi mainittujen lajien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen ovat luonnonsuojelulailla kiellettyjä. Liitteeseen kuuluvia lajeja ovat esimerkiksi liito-orava, viitasammakko, suurpedot ja Suomen kaikki lepakkolajit. Käytännössä tuulirakentamista ei voi osoittaa näiden lajien esiintymispaikoille tai niin lähelle, että rakentaminen vaikuttaisi heikentävästi lajien elinympäristöön. Suomessa on melko tavallista, että luontoselvitysten tulokset vaikuttavat yksittäisten voimaloiden sijoitteluun tai jopa rakentamatta jättämiseen. Näin käy silloin, kun tuulipuiston vaikutukset arvioidaan merkittäviksi populaatiotasolla tai suojelutason kannalta.

Lajistoselvitykset käynnistyvät jo helmi-maaliskuussa, jolloin voidaan lumijälkilaskennalla selvittää saukon, suurpetojen, hirvieläinten ja muiden nisäkkäiden esiintymistä hankealueella. Melu- ja välkevaikutusten vuoksi maatuulivoimaa pyritään sijoittamaan erämaisille alueille, pois asutuksen läheisyydestä. Myös suurpedot ja metsäpeura karttavat ihmisasutusta, joten erämaa-alueet ovat niille tärkeitä lisääntymisalueita. Metsäpeuran osalta suunnittelussa tulee huomioida erityisesti avosuoalueet, sillä ne ovat vasomisen kannalta tärkeitä elinympäristöjä. Edellä mainituista lajeista tulee vaikutusarviointia varten hankkia myös olemassa olevaa paikkatietoa Luonnonvarakeskukselta ja Metsähallitukselta.

Liito-oravaselvitykset tehdään papanakartoitusmenetelmällä maalis-toukokuussa. Kevät on ainoa oikea selvitysajankohta, koska papanat ovat ravinnosta johtuen kellertäviä ja siten värinsä ja niukan kasvillisuuden ansiosta helposti löydettävissä puiden juurilta. Selvitys on melko työläs, sillä käytännössä kaikki soveltuvien metsäalueiden suurikokoiset kuuset ja lehtipuut on tarkastettava.

Viitasammakkoselvitys on tarpeen, mikäli rakentaminen vaikuttaa heikentävästi lajin potentiaalisten lisääntymislampien tai -järvien olosuhteisiin. Selvitys tehdään kiertelemällä sopivien vesistöjen rantoja ja kuulostelemalla koiraiden soidinpulputusta, mieluiten illalla tai yöaikaan. Laji on hankala selvitettävä, sillä sen kutuaika kestää vain pari viikkoa ja selvitys on ajoitettava kevään lämpenemisen mukaisesti. Eteläisimmässä Suomessa soidin käynnistyy yleensä jo huhtikuun puolella ja Lapissa se saattaa jatkua aina kesäkuulle saakka.

Lepakoiden lisääntymis- ja levähdyspaikkoja ja niille tärkeitä ruokailualueita kartoitetaan touko- ja elokuun välisenä aikana. Yleensä kartoitus tehdään kolmena käyntikertana ja aktiivikartoituksella, eli selvittäjä kiertelee voimaloiden suunnitellut sijaintipaikat ja muut potentiaalisesti tärkeät alueet lepakkodetektorin kanssa öiseen aikaan. Lisääntymisyhdyskuntia etsitään erityisesti rakennuksista, suurista lahopuuonkaloista, lohkareiden tai kallioseinämien tuntumasta.

Selvitysten luotettavuutta voi parantaa käyttämällä passiividetektoreja otollisilla kohteilla, kuten rakennusten luona tai vesistöjen äärellä. Passiividetektori tallentaa automaattisesti lepakoiden äänet tarvittaessa monen viikon ajalta. Passiivitallentimilla voidaan seurata muuttavia lepakoita heinä-elokuussa. Yleensä muuttavien lepakoiden selvitys on tarpeen vain Etelä-Suomessa ja mikäli kohde niiden muuttoreittejä erityisen hyvin ohjaavien maastomuotojen äärellä, esimerkiksi suurten järvien välittömässä läheisyydessä tai rannikolla.

Mainoskuva