Osa 39. Pohjatutkimukset

100 tarinaa tuulivoimasta -sarjassa nostetaan esille tuulivoima-alaan liittyviä faktoja ja tarinoita.

100 tarinaa tuulivoimasta - Julkaistu: 13.3.2019 - Teksti: Heidi Paalatie, Suomen Tuulivoimayhdistys ry

Tuulivoimahankkeen yhteydessä tehdään paljon erilaisia tutkimuksia. Suurelta osin kyseessä on perustutkimus, joka lisää tietovarantojamme ympäristöön liittyen. Kyse on myös sellaisen tietovarannon kartuttamisesta, mitä ei välttämättä nykypäivänä tulisi tehtyä samassa laajuudessa ilman tuulivoimarakentamista. Tutustutaan lähiviikkoina hieman siihen, millaisia tutkimuksia kaavaillulla tuulivoima-alueella tehdään hankekehityksen kuluessa.

52 tarinaa tuulivoimasta – sarjassa on jo aiemmin esitelty tuulivoimalan perustuksia. Voimalan ja perustuksen kokonaispaino on merkittävä, joten ei ole missään määrin yhdentekevää, millaiseen maaperään koko komeus pystytetään. Tuulivoimaloiden perustamistavan valinta ja mahdollinen paalutustarve riippuukin kunkin voimalan rakentamispaikan maapohjaolosuhteista, jotka selvitetään tarkentavilla pohjatutkimuksilla.

Geotekniikan konsultti tutustuu ensin tutkittavaan alueeseen silmämääräisesti paikan päällä tai GTK:n laatimien maaperäkarttojen avulla. Maaperäolosuhteita selvitetään etukäteen pohjatutkimustyyppien ja -pisteiden sijainnin määritystä varten. Geoteknikko laatii esitietojen perusteella pohjatutkimusohjelman, jossa määritetään tutkimuspisteiden sijainnit ja tutkimustyypit.  Pohjatutkimuksilla selvitetään vallitsevat maaperäolosuhteet kuten maalajit, maaperän routivuus ja laatu sekä kallionpinnantaso ja pohjavedenpinta jokaisen voimalan perustuksen ja nostoalueen sekä teiden osalta.

Pohjatutkimukset toteutetaan yleensä tela-alustaisella kairavaunulla. Ennen maastotyön aloitusta hankitaan kiinteistönomistajien lupa tutkimustyölle ja tutkimusajankohta tiedotetaan asianosaisille. Lisäksi selvitetään mahdolliset suojeltavat alueet ja kohteet, minne kairakoneella ei saa kulkea. Pohjatutkimukset ulotetaan kairausohjeen mukaisesti tiiviiseen maakerrokseen tai kallionpintaan, jolloin tehdään kalliovarmistus poraamalla vähintään 3 metriä ehjään kallioon. Kairauspisteistä otetaan myös maanäytteitä maaperän edustavista maalajikerroksista ja asennetaan pohjavesiputki pohjavedenpinnan tason havainnoimiseksi. Maanäytteet tutkitaan laboratoriossa maalajityypin määrittämiseksi.

Geoteknikko laatii voimalakohtaisen perustamistapaohjeen, jossa on esitetty tutkimustulokset, tuulivoimaloiden perustamistapa, ohjeet perustusten mitoitusta varten ja yleisohjeet tuulivoimaloiden perustus- ja pohjarakennustöistä. Nosto- ja huoltoalueille sekä teille määritetään alustavat maarakennekerrokset.

Maaperätutkimuksia Suomessa tekevät mm. STY:n jäsenet Pöyry ja Ramboll.

Mainoskuva