Osa 35. Tuulivoima Tanskassa

100 tarinaa tuulivoimasta -sarjassa nostetaan esille tuulivoima-alaan liittyviä faktoja ja tarinoita.

100 tarinaa tuulivoimasta - Julkaistu: 13.3.2019 - Teksti: Heidi Paalatie, Suomen Tuulivoimayhdistys ry

Tanska tuottaa sähköstään yli 40 % tuulivoimalla, ja vuodelle 2020 tavoitellaan 50 % osuutta. Tanskalaisten Vestaksen ja Siemensin voimalat ovat tunnettuja kaikkialla maailmassa, mutta Tanskassa on niiden lisäksi satoja tuulivoimayrityksiä niin osien valmistuksessa, huolloissa kuin muissakin elinkaaren vaiheissa. Tuulivoima työllistää lähes 30 000 tanskalaista. Tanskalainen DONG Energy on rakentanut eniten merituulipuistoja maailmassa. Miten pienestä Tanskasta tuli tuulivoiman suurmaa?

1970-luvun öljykriisien aikaan Tanska oli täysin riippuvainen fossiilisista tuontipolttoaineista. Öljykriisi herätti maan miettimään kotimaisia vaihtoehtoja. Tuulivoimaan päätettiin panostaa, ja siihen liittyen perustettiin valtiovetoisesti tutkimushankkeita. 1980-luvulla ilmastonmuutostietoisuuden synty edelleen vauhditti tuulivoimatutkimusta: tanskalaiset ymmärsivät fossiilisilla polttoaineilla tuotetun energiansa aiheuttavan valtavat hiilidioksidipäästöt. Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen valtio teki päätöksen olla rakentamatta maahan ydinvoimaa.

Tanska on kiistatta hyötynyt siitä, että se oli pioneerina liikkeellä tuulivoimarakentamisessa. Valtio on tukenut tutkimusta, ja yritykset ovat tehneet tuotekehitystä korkeakoulujen tutkimushankkeiden lisäksi. Tanskalla onkin esimerkiksi Suomeen verrattuna huima määrä uusiutuvaan energiaan liittyviä patentteja.

Tanskassa on kiistatta hyvät tuuliolosuhteet, ja apua on myös yhteispohjoismaisesta sähkömarkkinasta. Ruotsin ja Norjan suuret vesivoimavarannot ovat etu Tanskan tuulivoimalle, koska tuulivoima ja vesivoima sopivat hyvin yhteen. Suuria biomassavarantoja Tanskalla ei ole, joten heidän on ollut energiaomavaraisuuden kasvattamiseksi pakko valjastaa tuulta käyttöönsä.

Tanskassa on tällä hetkellä noin 5500 MW tuulivoimaa, josta reilusti yli neljännes on merellä. Tanskan maatuulivoimaloista suuri osa on rakennettu jo niin varhain, että ne ovat nk. repowering-iässä: käyttöikänsä päähän tulevat voimalat puretaan ja korvataan uusilla ja tehokkaammilla. Lähivuosina Tanskassa aiotaankin purkaa noin 1300 MW maatuulivoimaa – ja rakentaa 1800 MW uutta maatuulivoimaa tilalle. Lisäksi rakennetaan tuulivoimaa merelle.

Tanskassa kotitalouksilla on laajat mahdollisuudet myös omistaa tuulivoimaa, ja yksityisellä osuuskuntatyyppisellä omistuksella onkin ollut suuri rooli Tanskan tuulivoimahistoriassa. Arviolta 15 % Tanskan tuulivoimasta on noin 300 osuuskunnan omistuksessa. Tuulivoiman yleinen hyväksyttävyys on hyvin korkea, mutta luonnollisesti vastustuksellakin on sijansa. Tanskassa mm. tehdään hyvin kattavaa tuulivoiman terveysvaikutuksista.

Mainoskuva