Tuulivoimavuosi 2019 - markkinaehtoisten tuulivoimahankkeiden juhlaa

Tuulivoimavuosi 2019 oli tuulivoima-alalle merkittävä vuosi, sillä kaikki vuoden aikana valmistuneet tuulivoimalat rakennettiin markkinaehtoisesti, ilman valtion tukea. Suomeen valmistui reilun parin sadan megawatin edestä uutta tuulivoimaa viidelle eri paikkakunnalle. Vuosi nosti Suomen tuulivoimakartalle myös täysin uusia kuntia, kuten Kurikan ja Kannuksen kaupungit. Vaikka tuulivoimatuotannon osuus maamme sähkönkulutuksesta ei juuri noussut, oli vuosi eteläisessä Suomessa ja länsirannikolla tuulisuudeltaan hieman keskimääräistä parempi.

Tuulivoima ja yhteiskunta - Julkaistu: 24.3.2020 - Teksti: & kuva: Anna Tiihonen, Suomen Tuulivoimayhdistys ry

Vuoteen 2019 lähdettiin tuulivoima-alalla kädet savessa ja odotukset korkealla: edellisenä vuonna (2018) Suomeen ei rakentunut yhtään uutta tuulivoimalaa mutta kuluvana vuonna tilanne tulisi muuttumaan. Rakenteilla oli tuulivoimahankkeita usean sadan megawatin edestä, joista ison osan odotettiin valmistuvan vuoden 2019 aikana. Ja suuri osa hankkeista valmistuikin, yhteensä 242 megawattia uutta tuotantokapasiteettia alkoi vuoden 2019 aikana tuottaa puhdasta tuulisähköä.

Koska suuri osa tuulivoimaloista valmistui vasta loppuvuoden puolella, eivät ne ehtineet juurikaan nostaa vuoden tuulivoimatuotantoa edellisvuodesta. Tuulivoimaloiden tornien pystyttäminen sekä lapojen ja nasellien nostot tehdään usein heikomman tuulen aikana kesäkaudella, ja siitä syystä hankkeiden valmistuminen ajoittuu usein loppuvuoteen. Tämä selittää myös esimerkiksi sen, miksi vuoden 2018 tuulivoimatuotanto kasvoi 20 prosenttia, vaikka yhtään uutta tuulivoimalaa ei otettu vuoden aikana käyttöön. Kuluvan vuoden lopussa saamme siis nähdä, miten paljon edellisenä vuonna rakennetut tuulivoimalat todellisuudessa vaikuttavat tuulivoimatuotantoon.

Ilmastonmuutoksen torjunta huutaa konkreettisia toimia ja on hienoa huomata, että tuulivoiman osuus Suomen sähköjärjestelmässä kasvaa varmasti. Tällä hetkellä Suomen sähkönkulutuksesta katetaan tuulivoimalla seitsemän prosenttia. Kun tarkastellaan nyt rakenteilla olevia tuulivoimahankkeita, joita on tällä hetkellä julkaistu Suomessa yhteensä reilun 1 900 megawatin edestä, voidaan ennustaa tuulivoiman osuuden nousevan vuoteen 2023 mennessä yli 15 prosenttiin sähkönkulutuksesta. Vuosikymmenen lopussa tuulivoima tullee kattamaan jo kolmanneksen Suomen sähkönkulutuksesta!

Uusiutuva energia on tuotantonsa suhteen pitkälti sään armoilla ja myös tuulivoiman tuotanto vaihtelee vuodenaikojen ja sääolosuhteiden mukaan. Vuoden 2019 huippukulutuspäivänä tammikuun lopussa tuulivoima on talkoissa hienosti mukana parhaimmillaan yli 1 400 megawatilla. Yli 60 prosenttia Suomen tuulivoimakapasiteetista oli käytössä kun sähkönkysyntä oli maassamme suurimmillaan. Vuodet eivät kuitenkaan ole veljiä ja kulutushuippuihin on osunut, ja varmasti myös tulee osumaan, heikkotuulisia päiviä siinä missä hyvätuulisiakin.

Kjeller Vindteknikkin toimitusjohtajan Ville Lehtomäen mukaan tuulisuuden suhteen vuosi 2019 näyttäytyi mallinnusten mukaan hieman keskimääräistä tuulisempana – ainakin osassa Suomea. Mallinnukset ovat linjassa vuoden 2019 tuulivoimatuotantotilastojen kanssa, joista STY tiedotti tammikuussa. Hyvistä tuulista saivat nauttia eteläinen Suomi sekä länsirannikko, jossa suurin osa Suomen tuulivoimaloista sijaitsee. Pohjoinen Suomi sen sijaan jäi tuuliltaan keskimääräistä hiukan heikommaksi. Suomessa vielä toistaiseksi tuulivoimattomat alueet itärajan läheisyydessä olivat vielä länsirannikkoakin tuulisemmat, ja olisivat sopineet ainakin vuoden 2019 osalta tuulivoimatuotantoon erinomaisesti.

Vuoden 2019 sähkötilastot myös kertovat ilosanomaa siitä, että tuulivoima on nyt jättänyt jälkeensä fossiiliset polttoaineet seitsemän prosentin osuudellaan Suomen sähkönkulutuksesta. Ohi on menty niin turpeesta, kivihiilestä kuin maakaasustakin. Sähköntuotannosta tuulivoimalla katettiin vuonna 2019 yhdeksän prosenttia.

Tulevaisuus on tuuli(voimai)nen

Myös suunnittelussa olevien tuulivoimahankkeiden määrä on ollut viime vuosina tasaisessa nousussa. Tällä hetkellä tuulivoimahankkeita on suunnitteilla ennätyksellisen 18 000 megawatin edestä. Kaikki listalla nyt olevat tuulivoimahankkeet eivät luonnollisestikaan etene toteutukseen - hankkeen suunnittelun edetessä voi tulla eteen useitakin asioita, jotka lopulta laittavat hankkeen jäihin. Sopivalla tuulivoima-alueella monen asian on loksahdettava kohdalleen: tuulisuuden, ympäristö- ja luontoarvojen yhteensovittamisen tuulivoiman kanssa, kunnan tahtotilan ja niin edelleen. Vaikka tällä hetkellä tuulivoimahankelistalla olevista hankkeista toteutuisi ainoastaan hankkeet, joilla on jo kunnan myöntämä rakennuslupa ja kaava, nousisi tuulivoiman osuus 27 prosenttiin Suomen sähkönkulutuksesta. Ja lisää tuulivoimahankkeita suunnitellaan ja saadaan myös toteutukseen koko ajan.

Uusi vuosikymmen on alkanut tuulisena ja hyvätuuliset jaksot ovat paukautelleet uusia tuulivoimaennätyksiä rikki heti alkuvuodesta. Tammikuussa kovat tuulet nostivat suomalaisten tuulivoimaloiden hyötysuhteen peräti yli 50 prosenttiin. Vertailun vuoksi vuonna 2018 voimaloiden keskimääräinen hyötysuhde oli koko vuoden osalta 32 prosenttia, mikä toki sisältää myös heikkotuuliset kesäkuukaudet. Ilmatieteen laitoksen mukaan tuulet olivatkin tammikuussa 2019 noin 25 prosenttia voimakkaampia kuin pitkän ajan keskiarvot 40 vuoden ajalta. Helmikuu jatkoi tuulivoiman ennätystehtailua ja parhaana päivänä ylitettiin ensimmäistä kertaa maaginen 2 000 megawatin raja tuulivoiman hetkellisessä käyttötehossa. Tammi-helmikuussa Suomessa on nähty myös ennätysalhaisia sähkön hintoja, muiden syiden ohella hyvistä tuulista ja hienoista tuulivoimatuotannon luvuista johtuen.

Mainoskuva