Tuulen tuomaa työtä: Anni Mikkonen

Juttusarjassa esitellään tuulivoiman työllistämiä ihmisiä ja heidän työtään.

Tuulen tuomaa työtä - Julkaistu: 13.9.2019

Nimi: Anni Mikkonen

Työpaikka: Suomen Tuulivoimayhdistys ry

Koulutus: Yksi maisterin tutkinto ympäristötieteistä / biologiasta, toinen ympäristöjohtamisesta / taloustieteistä. Taloustieteiden tutkinnossa sivuaine uusiutuvasta energiasta.

Miten tuulivoima työllistää sinua?

Tuulivoima työllistää minua todella monipuolisesti. Enimmäkseen vastaan meidän yhdistyksessä tuulivoimaan liittyvästä edunvalvonnasta. Eli linjaan yhdessä STY:n hallituksen kanssa STY:n kannat eri edunvalvontakysymyksiin, tapaan päättäjiä, luen lakiluonnoksia ja valmistelen STY:n lausunnot, osallistun erilaisiin työryhmiin, pidän yhteyttä STY:n moninaisiin sidosryhmiin ja niin edelleen. Lisäksi olen toimistossa esimiehenä ja  tuen toimiston henkilökuntaa heidän tehtävissään, muun muassa autan viestinnän ja tapahtumien suunnittelussa.   

Mikä on parasta työssäsi?

Työn monipuolisuus! Näiden yli kymmenen vuoden aikana, jotka olen ollut yhdistyksessä töissä, ei ole ollut kahta samanlaista työpäivää. Tylsiä hetkiä ei ole – välillä isompia haasteita ja välillä suuria ilon hetkiä. Ja kaiken kruunaavat huipputyypit, joiden kanssa saan työskennellä.

Mieleenpainuvin muisto työsi parista?

Mieleenpainuvia tapahtumia on monia. Harmi, että tässä saa nostaa esiin vain yhden! Varmaan yksi erikoisin muisto on jostain vuodelta 2010 tai 2011, ajalta, jolloin etsimme tuulivoimayritysten, TEM:n, ET:n, Ilmavoimien ja Puolustusministeriön kanssa ratkaisua tuulivoiman tutkavaikutusten selvittämiseksi. Yksi kokouksista oli perjantaina iltapäivällä. Ilmavoimien edustajat tarjosivat minulle kokouksesta kyydin kotiin Jyväskylään – Hercules kuljetuskoneella.

Mainoskuva