Maailma muuttuu, myös tavoitteet muuttuvat

Tuulivoiman markkinatilanne on muuttunut radikaalisti parin viime vuoden aikana. Tätä kirjoittaessa investointipäätös on tehty yli 1200 MW:n tuulivoimakapasiteettista hankkeissa, jotka eivät tarvitse valtion taloudellista tukea.

Blogi - Julkaistu: 26.11.2019 - Teksti: Anni Mikkonen, Suomen Tuulivoimayhdistys ry

Myös kaikista tuotantotuen kilpailutuksessa menestyneistä hankkeista on jätetty rakentamisvakuudet, joten nekin tullaan rakentamaan. Lisäksi on oletettavissa, että ainakin osa kilpailutuksessa menestyneistä hankkeista rakennetaan kilpailutukseen jätettyä tarjousta isompina, joten kilpailutuksen avulla tultaneen saamaan yli 1,4 terawattitunnin (TWh) tuulivoiman vuosituotanto. Voimmekin melko varmasti arvioida, että tuulivoiman vuosituotanto tulee tuplaantumaan nykyisestä viimeistään vuoden 2022 loppuun mennessä, jolloin tuulivoimalla tullaan kattamaan 14 prosenttia Suomen sähkönkulutuksesta. Vuoden 2022 lopussa Suomen tuulivoimakapasiteetti tuleekin olemaan vähintään lähes 4000 MW.

Suomen Tuulivoimayhdistys (STY) asetti tavoitteekseen vuonna 2015, että tuulivoiman vuosituotanto olisi 30 TWh vuonna 2030, jolloin tuulivoimalla katettaisiin vähintään 30 prosenttia Suomen sähkönkulutuksesta. Vuonna 2015 STY:n tavoite oli erittäin kunnianhimoinen, jopa hieman epärealistinen. Taivaita kohti kurottava, kuten vision kuuluukin olla.

Ajatus 30 TWh:n vuosituotannon kunnianhimoisuudesta voi tuntua nyt naurettavalta. Mutta vuonna 2015 ei oltu julkaistu vielä yhtään markkinaehtoista investointia. Itse asiassa tuulivoiman tilanne oli melko epätoivoinen: vuoden 2015 hallitusohjelmassa syöttötariffin tuulivoimakiintiötä yritettiin leikata ja syöttötariffi suljettiin tuulivoimalta muita tuotantomuotoja aiemmin. Vuonna 2015 oli varmasti hyvin vaikea uskoa, että tuulivoima lähtee voimakkaaseen nousuun, kun koko ala oli veitsen terällä. Silti pidimme STY:ssä 2030-tavoitteestamme kiinni.

Tänä päivänä tuulivoiman tilanne on aivan toinen. Viimeisen vuoden aikana markkinatilanne on muuttunut niin, että STY:n vuoden 2030 visio ei olekaan enää kunnianhimoinen, vaan realistinen. Jopa Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä sanoi tänä syksynä antamassaan haastattelussa, että tuulivoimalalla voidaan kattaa kolmasosa sähkönkulutuksesta vuonna 2030. Tutkijoiden mukaan teollisuuden ja lämmityksen sähköistyminen tulee kasvattamaan puhtaan sähkön tarvetta niin paljon, että 2030-luvulla tuulivoiman vuosituotannon tulisi olla vähintään 100 TWh.

Tuulivoimaloiden teknologiakehitys yhdessä pitkälle valmisteltujen laadukkaiden suomalaisten tuulivoimahankkeiden kanssa tarkoittaa yhä tehokkaampia tuulivoimaloita ja korkeampia huipunkäyttöaikoja. Muutama vuosi sitten voimalan 140 metrin napakorkeus oli ehdoton maksimi, näinä päivinä valmistuvien Viinamäen voimaloiden napakorkeus on jo 175 metriä. Entistä tehokkaammilla ja pitkälapaisemmilla voimaloilla päästään aiempaa parempiin tuuliin kiinni. On helppo olla samaa mieltä Ethan ennusteen kanssa siitä, että Suomessa tulee olemaan tuulivoimaa vuonna 2030 huomattavasti enemmän kuin STY:n 2015 arvioima 8 000 MW. Lisäksi vuosi vuodelta uudet tuulivoimalat tuottavat enemmän sähköä asennettua megawattia kohden kuin aiempina vuosina rakennetut voimalat.

Markkinatilanteen muutos, yhteiskunnan sähköistyminen, TKI-panostukset vety- ja varastointiteknologiaan sekä tuulivoimaloiden tekninen kehitys tarkoittavatkin, että STY:llä on edessään tuulivoimatavoitteiden päivittäminen kohti aiempaa kunnianhimoisempia tuulivoiman osuuksia.  

Mainoskuva